Ilkka Auer: Vuosi Espoon apurahakirjailijana

Ilo oli ylimmillään, kun Espoon kaupunki myönsi minulle vuoden 2016 lopulla kaupungin ammattitaiteilijan apurahan vuoden 2017 ajaksi. Tieto siitä, että saa apurahan turvin työskennellä vuoden ilman huolta laskujen maksamisesta, tuntui aika lailla sykähdyttävältä.

En ollut uskonut mahdollisuuksiini saada apurahaa. Uskoin kuitenkin vakaasti projektiini. Olin suunnitellut sitä jo vuosikausia, ja olin varma, että se sopisi juuri tämän apurahan hakemukseen täydellisesti. Olihan kyse Espoonlahteen sijoittuvan nuortenromaanin kirjoittamisesta.

Kaikki alkoi siis hyvin. Tiesin, että vaikka olin valinnut projektiksi erittäin kunnianhimoisen suunnitelman kirjoittaa urbaani, lähiöön sijoittuva, satu, pystyisin sen tekemään. Tiesin kuitenkin myös melko lailla tarkkaan, että se tulisi viemään kokonaisen vuoden. Tähän mennessä on jo oppinut arvioimaan erilaisten kirjojen kirjoittamiseen menemisen ajan.

Tällä kertaa kyse oli haasteesta itselleni.

Miten saada nykyaikaiseen lähiöön sijoittuvaan nuorten fantasiaromaaniin satumainen, mutta silti urbaani, tunnelma käyttäen mahdollisimman vähän fantasian perinteisiä kikkoja tai perinteisiä satuhahmoja. Tunnelman luomien haasteiden lisäksi olin halunnut ottaa käsittelyyn myös sellaisia teemoja, kuten yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus. Erityisesti monikulttuurisuus sillä tavalla, jolla itse sen haluaisin kokea. Nehän tietysti asettivat oman haasteensa työskentelylle.

Jo alkumetreillä löysin projektille työnimen, Asfalttisydän. Se sopi tarinalle loistavasti, ja alkoi myös ohjata tarinan kulkua ja sävyä tiettyyn suuntaan, jota pidin oikeana. Kaikki meni alussa erinomaisesti. Kirjoittaminen, niin kuin myös henkilöhahmojen suunnittelu, juonikuvioiden pähkäily ja muu ohessa tapahtuva työskentely sujuivat.

Mutta sitten tuli mutkia matkaan.

Olin asettanut riman Asfalttisydämen osalta todella korkealle. Minulla oli tarkasti selvillä millaisen sävyn ja tunnelman siihen haluan ja miten haluan eri teemoja käsitellä. Mutta niin kuin minulle on monesti sanottu, minä ajattelen kirjoittamalla. Olen impulsiivinen, en koskaan pidä suunnitelmista orjallisesti kiinni. En halua luoda suunnittelemalla laatikkoa, jonka rajojen sisällä täytyisi pysyä.

Niinpä Asfalttisydämestä tulikin yllättäen haasteellisempi projekti, kuin olin osannut odottaa. Nimenomaan sävynsä ja tunnelmansa osalta se taisteli välillä todella tehokkaasti vastaan.

Omalla kohdallani toimii parhaiten sellainen työskentelytapa, jossa varsinaisen projektin ohessa teen muutakin. Niinpä päivät kuluivat Asfalttisydämen kirjoittamisessa ja yksinpuhellen ympäri kotia kävellessä ja illat ja yöt sitten muiden projektien parissa. Nämä auttoivat välillä irrottautumaan tekstistä täydellisesti ja näkemään sitä muista suunnista. Silti välillä tuntui, että oikean sävyn löytäminen oli oikeasti kiven takana. Puhumattakaan siitä, että juuri oikeanlaisen satumaisuuden tavoittelu ei ollut niin helppoa, kuin olin ajatellut.

Kaikeksi onneksi Espoon kirjastotoimi sai järjestettyä minulle välillä muutakin puuhaa, joka toimi rentouttavana kirjoittamisen ohessa. Kävin kertomassa pariin otteeseen kirjoittamisesta ja tuomaroin novellikilpailussa, johon tuli toistasataa novellia. Vuoden lopulla tuli vielä Ex-Libris-kilpailu.

Vuosi kului kaiken kaikkiaan ällistyttävän nopeasti, mutta sain kuin sainkin Asfalttisydämen ensimmäisen version valmiiksi, juuri vuodenvaihteen tuntumassa – siitä huolimatta, että syksyllä olin hyvin tyytymätön sen sävyyn ja kirjoitin vajaat 300 sivua melkein kokonaan uudestaan.

Tätä kirjoittaessa Asfalttisydämen editointi on vielä kesken, loppusuoralla, mutta lähtee pian kustantajalle luettavaksi. Sitten sen näkee, miten on onnistunut.

Kokemus oli kaikin puolin mahtava kaikkine sen mukana tulleine lisätapahtumineen. Sain työskennellä vuoden kaikessa rauhassa sellaisessa projektissa, josta nautin. Se on vähän myyvälle lanu-kirjailijalle korvaamaton kokemus.

Toivottavasti lopputulos on sen mukainen!

 

Ilkka Auer

Valikko