Jo pitkään elämää nähneenä kirjailijana olen käynyt läpi monet kulkutaudit. Elämäni aikana kulkutauteja on
sanottu influenssaksi ja lievempää räkätautia flunssaksi. Maapallon elämässä ihmisen osaan kuuluu myös
kärsimystä, on aina kuulunut.
Olen ihan lapsesta saakka lukenut paljon. Kirjoihin on kirjattu suuria ihmiskohtaloita ja myös suuria
kärsimyksiä. Lukijana olen vähän ihmetellyt nykyistä pientenkin kärsimysten välttelyä. Elämme
ihmiskuntana loisteliasta aikaa, jossa kaikki elämän mukavuudet ja haaveet ovat toteutuneet.
Lukijana tiedän, että minkäänlaista yleistä turvallisuutta maan päällä ihmisillä ei aiemmin ennen nykyaikaa
ole juuri ollut. Osa meidänkin aikalaisistamme muistaa edellisen sodan ajan ja on ollut siinä osallisena tai
tietää läheistensä olleen osallisina. Maailmanjärjestys ennen viime sotia näytti olleen toisenlainen.
Oikeastaan jo Ranskan vallankumous 1700-luvun lopussa käänsi normaalina pidetyn maailmanjärjestyksen
kumolleen. Sen jälkeen kuin hakemalla haettiin sellaista oppisuuntaa tai filosofiaa, johon maailmaa
johdettaessa voitaisiin nojata. Syntyi teollista toimintaa, alettiin luottaa rahan valtaan, syntyi
kommunismia, jossa nojattiin kansanvaltaan, hellitettiin ehkä liikaakin luottamusta kirkkoon, vaikka kirkko
on pitänyt pintansa moraalinvartijana, kaivettiin esiin valistusfilosofien jaarituksia oppimisen tärkeydestä.
Moneen suuntaan on ihmistä vedetty, kaikki oikeaan, kaikki vasempaan.
Kilpailullisuus on ihmisissä sisäsyntyistä. Kun joku tai joku ajatus, idea, hanke vie ihmistä, tälle ei juuri jää
mahdollisuutta ajatteluun. Elämä täyttyy toisiaan seuraavista tapahtumista, joiden ulkopuolelle ei juuri
kukaan heittäydy, joiden ulkopuolelle ei anneta kenenkään heittäytyä. Lukemisharrastus kilpailee
ajankäytössä monien muiden harrastusten kanssa. Kirjallisuuden harrastuspiiriin kuuluu sekä kirjoittaminen
että lukeminen. On ollut useissa televisio-ohjelmissa havaittavissa, että kirjoittaminen on lisääntynyt viime
kuukausina, kun ihmiset ovat enemmän viettäneet aikaansa kotona. Jospa lukeminen harrastuksena olisi
valtaamassa alaa ihmisten ajankäytössä ja siitä tulisi myönteinen asia, mikä tästä ikävästä korona-ajasta
olisi seurauksena.
Olen influenssasta sitä mieltä, monta sellaista jo läpikäyneenä ja niistä selvinneenä, että mikä ei tapa, se
vahvistaa. Ymmärrän ihmisten pelkoa sairastua ja kuolla. Elämä on elämän pituinen, se alkaa ja se päättyy.
Tämän me ihmisinä voimme nähdä ja todeta. On myös jotakin sellaista, mitä me ihmisinä emme tavallisesti
näe, jotakin näkymätöntä, käsin koskematonta, jotakin joka kannattelee meitä eteenpäin ihmisinä, vaikka
sataisi pieniä rakeita. Normaali arki. Vaikka on levottomuutta ja pelkoa ihmisillä, että mitähän nyt tuleman
pitää, siitä huolimatta jatkuu normaali arki.
Normaalin arjen säilyttämisessä nyt korona-aikanakin auttaa hyvä kirja. Lukemista harrastaneena ihmisenä
sanon usein, että kun lukee kirjoja, on poissa muusta pahanteosta.
Tuolla ulkomaailmassa näyttää olevan käynnissä aikuisten leikki, osalla on maskit kasvoillaan ja osa pärjää
ilman. Kummat leikkijöistä viettää normaalia arkea? Tällä ei tarvitse vaivata päätään, kun tarttuu hyvään
kirjaan; maailma jäädä saa, seikkailut jatkuvat.