Vuosina 1996–2008 oli iloni järjestää monenlaisia kulttuuritapahtumia. Tulin Espoon Kirjailijoiden puheenjohtajaksi Kosti Sirosen houkuttelemana. Niinpä sain järjestää 30- ja 35-vuotisjuhlan. Molemmat olivat kulttuurikeskuksen Tapiola-salin aulassa. Niihin kirjailijat tulivat mielellään – heille juhlat ovat tervetulleita, ne kuuluvat taiteilijaelämään. Niihin hallituksella oli sopivat vinkit.
Tavallaan vahinko, että kaikki valokuvani ja paperini olen lahjoittanut Espoon kaupunginarkistoon. Asun Tapiolan senioritalossa, jonne ei arkistot mahdu. En siis esitä tarkkoja tietoja vaan puhun muistoista. Erityisen hyödyllistä yhdistykselle olivat Eeva Kilven paperit. Hän on voinut Tapiolan rivitalossa säilyttää kaiken. Niinpä on olemassa tarkat tiedot yhdistyksen alkuvaiheista vuodelta 1969. Sain niistä aineistoa kirjaani Albergan aarteet – Espoon kirjailijoiden vaiheet ja teokset (1999).
Kirjailijoiden talvipäivät olivat antoisia tilaisuuksia. Ne oli hyvin suunniteltu ja järjestetty. Niiden mukana oli hauska matkustaa eri puolille Suomea. Oli myös ilo järjestää Espooseen talvipäivät vuosina 2000 ja 2008.
Vuoteni Espoon kirjailijoiden hallituksen parissa kuluivat Glimsin (keski)kesän kirjapäivien ja Raittikarnevaalien runotilaisuuksien järjestämisessä. Niiden vuoksi oli kirjoitettava runoja. Järjestin kirjoituskilpailuja ja kirjoittajakursseja. Teemana oli useimmiten Espoo ja kotiseutu, sillä sain kotiseutuherätyksen ja olen selvittänyt paikallishistoriaa. Perustin Oma kaupunki –julkaisusarjan, jossa ilmestyi tieto- ja kaunokirjallisuutta.
Nyt olen kirjoittamassa elämäkertaa Adolf Ivar Arwidssonista (1791-1858). Tein hänestä vuoropuhelun Glimsiin 2016, jolloin oli kulunut 200 vuotta siitä, kun hän kävi Espoon kartanossa Adolf Henrik Ramsayn vieraana. Siihen olin hankkinut mahdollisimman paljon taustatietoa, mutta nyt vasta kun olen lukenut Arwidssonin oman tuotannon, hänestä tehdyt väitöskirjat ja elämäkerrat, olisi aineistoa vielä enemmän. Kokeilin tietokirjan lisäksi romaanin kirjoittamista hänestä. Ihastuin Minna Rytisalon romaanista Rouva C. niin paljon, että olisi kiinnostavaa välittää lukijalle tietoa myös romaanin muodossa.
Rouva C. kertoo Minna Canthin elämänvaiheista Jyväskylän seminaarilaisena ja hänen avioliitostaan lehtori Ferdinand Canthin kanssa. Olemme lukeneet sitä Tapiolan kirkon lukupiirissä. Lukupiirin käytäntö on mielestäni ihanteellinen. Kirkko tarjoaa meille kahvit. Kupposen ääressä jokainen kertoo kuulumisiaan. Sen jälkeen siirrymme sohville ja nojatuoleille kuuntelemaan kirjan luentaa. Vetäjä lukee muutaman luvun, minkä jälkeen keskustelemme. Joskus tulee väittelyä, on myös kiinnostavaa kuulla, miten eri ihmiset hahmottavat ja ajattelevat. Usein on myös mukava kuunnella vain luentaa, joitakin kirjoja ei välittäisi lukea yksikseen, mutta ryhmässä kuunneltuna niistä saa enemmän irti. Minna Rytisalolta luimme hänen esikoisteoksensa Lempi, joka sopi myös erityisen hyvin lukupiirikirjaksi.
Olimme kerran Espoon teatterissa katsomassa Minna Canthin Papin perhettä. Sen ohjasi Maija-Liisa Márton. Muistelen sitä mielelläni näin Minna Canthin 175-vuotispäivänä.
Katri Karasma