Anna Maria Mäki: Kaunokirjallisuutta puutarhassa – kirjamessuilla Edinburghissa

Espoon Kirjailijoiden hallituksen edustusto kävi viettämässä elokuisen viikonlopun Edinburghissa osallistumassa kirjamessuihin. Edinburghin kansainväliset kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 11.–27.8. Kaksiviikkoinen tapahtuma oli osa laajempaa elokuista kaupunkifestivaalikuukautta. Kirjamessupaikka sijaitsi Charlotte Squarella vähän kauempana kaupungin muusta juhlinnasta. Messuilla oli puutarhajuhlan tuntua, sillä tapahtumapaikkana oli perinteikäs puistoalue, jonne oli pystytetty isoja yleisötelttoja ja kahviloita. Kirjanmyyntiäkin oli, mutta kaikenlainen krääsän- ja makeistenmyynti puuttui täysin.

Kirjamessualueelle oli vapaa pääsy, mutta joihinkin yleisötilaisuuksiin piti ostaa lippu. Suosituimpiin olisi pitänyt varata liput hyvissä ajoin, osa kirjailijaluennoista oli loppuunmyyty. Esimerkiksi Peter Höegin haastatteluun oli enää yksi lippu myynnissä, mutta sinnikkäästi yrittämällä saimme kaikille neljälle liput tilaisuuteen.

Osallistuimme Siri Hustvedtin, Denise Minan, Peter Höegin ja Michelle Paverin sekä Paul Austerin keskustelu- ja haastattelutilaisuuksiin. Kirjaesittelyjen ohella sessioissa puhuttiin kirjoittamisesta, sen tekniikoista ja luovasta prosessista. Paul Auster ja Peter Höeg vannovat edelleen käsinkirjoittamisen nimeen. Omien sanojensa mukaan he kirjoittavat ensimmäisen käsikirjoitusversion aina käsin. Kaikissa haastattelu- ja keskustelutilaisuuksissa luotsattiin syvälle huumoria unohtamatta. Lopussa yleisöllä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun, ja skottilaisyleisö esitti aktiivisesti kysymyksiä kirjailijoille.

Luentatilaisuuksista osallistuimme kahteen: skottilaisen lastenkirjailijan eläytyvään oman lastenkirjansa luentaan ja Amnesty Internationalin tilaisuuteen, jossa brittikirjailijat lukivat turkkilaisten vangittujen kollegoidensa tekstiä. Ero tilaisuuksien tunnelman välillä oli dramaattinen. Siinä missä lastenkirjassa seikkaili urhea hiiri, turkkilaiset kertoivat kohtaamastaan kidutuksesta ja vapaudenriistosta. Ja juuri ennen Amnestyn tilaisuuden alkamista saimme tiedon Turun puukotuksista, mikä väritti tunnelmaamme entisestään.

Edinburghissa seikkailun lisäksi vierailimme Glasgow’ssa tapaamassa paikallisia suomalaisia Suomi–Skotlanti-ystävyysseuran vieraana. Brexit-keskustelujen ohessa saimme mahdollisuuden esitellä yhdistyksemme toimintaa sekä omaa tuotantoamme. Yhteydenpito jatkuu ystävyysseuran ja Espoon Kirjailijoiden välillä. Lisäksi isäntämme prof. David J. Smith Glasgow’n yliopistosta ehdotti, että voisimme ottaa yhteyttä School of Modern Languages and Cultures -järjestöön mahdollisen yhteistyön käynnistämiseksi.

Kirjallisuustapahtumien lomassa ehdimme myös kävelykierrokselle Edinburghin vanhaan kaupunkiin. The Writers’ Museumissa oli perusnäyttelyn lisäksi parhaillaan esittely Ian Rankinin Edinburghiin sijoittuvista jännityskirjoista. Yllätykseksemme esillä oli myös suomenkielisten käännösten kansia. Haimme inspiraatiota kahviloista ja vietimme skottilaiseen tyyliin teehetken The Elephant House -kahvilassa, jossa monet kuuluisat kirjailijat ovat työskennelleet, muiden muassa Harry Potterin luoja J.K. Rowling, Alexander McCall Smith ja Ian Rankin.

Edinburghissa vierailun jälkeen alkoi tuntua siltä, että kannattaisi hakea WSOY:n Kirjallisuussäätiön Edinburghin kirjailijaresidenssiä. Neljä päivää oli kaupungissa ehdottomasti liian vähän, nähtävää olisi riittänyt. Esimerkiksi Tylypahkan koulun esikuvakoulussa emme ehtineet vierailla, kirjallisia ja muihin teemoihin painottuvia kävelykierroksia olisi ollut paljon, samoin kivoja kahviloita ja pubeja.  Nyt meni matka lähinnä kirjallisuuden parissa urakoinniksi, mutta hauskaa oli.

 

Anna Maria Mäki

Valikko