• Etusivu
  • Yhdistys
    • Säännöt
    • Historia
    • Puheenjohtajat
    • Toimintakertomukset ja pöytäkirjat
  • Kirjailijat
  • Tapahtumat
  • Blogi
  • Ajankohtaista
    • Tapahtumajulkaisut
      • Historiallinen rikos Espoossa 29.8.2020
      • Rikos Espoossa 18.9.2018
      • Tarinahaaste 25.8.2018
      • Tarinahaaste 2.5.2018
      • Tarinahaaste 27.1.2018
      • Murha Tapiolassa 8.6.2017
      • Murha Espoossa 19.5.2016
    • Menneet tapahtumat -galleria
  • Yhteystiedot

Sinikka Paavilainen: Hyppy mielikuvituksen arvoitukselliseen maailmaan

15.11.2018Anna Maria Mäki

Runous on tanssia, proosa kävelyä. Näin määrittelee runouden olemusta ranskalainen kirjailija Paul Valery (1871–1945). Silloin kun emme arkipuheessa mieti jokaista sanaa, käytämme ilmaisuja: tavallinen, hyvä, paha, ruma, tulemme jonnekin ja lähdemme jostakin.

Runon kielessä mikään ei ole tavallista tai normaalia. Ei yksikään yö, päivä, kukka, maisema ja sen yllä leijuva pilvi ole tavanomainen. Jokaisella sanalla on painoarvoa, merkitystä, oivallusta, uudenlaista näkökulmaa.

Runon kirjoittaminen on hyppy mielikuvituksen arvoitukselliseen maailmaan.

Runon materiaali kertyy ajatuksiimme sekä tiedostamatta että tietoisesti. Kaikki lukemamme, näkemämme, haistamamme, maistamamme, tuntemamme ja kuulemamme jättävät jälkiä alitajuntaamme. Muistijäljen muuttaminen runoksi on luova prosessi – runoilijan tehtävä.

Myös unet tuottavat runomateriaalia. Kontrolloimaton ajatuksen virta synnyttää irrationaalisia mielikuvia, jotka voivat toimia runon inspiraationa. Piilotajunnasta esiin nouseva Saatana saattaa aiheuttaa sellaisen mielen järkytyksen, jota runoilija voi käyttää runossaan.

Ja Jumalallekin voi kirjoittaa, jos usko riittää.

Joskus näen mielessäni kuvia, jotka voin sanoittaa.

Maalaustaide on äänetöntä runoutta, runous on kuvia, jotka puhuvat.

Luontoaiheinen runous on hyvin suomalaista. Runossa voi vangita kesäillan äänet, luonnon rauhan, häipyvän lämmön, ilman väreilyn, järven peilityynen pinnan. Luonnossa liikkuessani tai kohdatessani ihmisen pyrin pysähtymään ja herkistämään aistini havaitsemaan asioita, joita en kiireisessä arjessa ehdi huomata.

Sanotaan, että suomalaisille tunteiden kuvaaminen on vaikeaa.

Arkikielen ilmaisun ”olen surullinen” runoilija voi kertoa käyttämällä metaforaa ”kuljen synkässä metsässä”.

”Minä rakastan sinua” lauseen voi ilmaista vaikkapa Marilyn Monroen sanoin aviomiehelleen kirjailija Arthur Millerille: ”Elokuva on työni, Arthur on elämäni.”

Meissä jokaisessa elää runoilija, kunhan vain annamme sille mahdollisuuden.

 

Sinikka Paavilainen

Viimeisimmät artikkelit

  • Laura Tressel: Esikoiskirjailija sanasuossa
  • Tarja Kaltiomaa: Ja niin elämä jatkuu
  • Joonas Konstig: Espoo on aikuistumista
  • Toni Tuomanen: Voiko Espoo olla kenenkään sielunmaisema?
  • Kosti Sironen: Espoon Kirjailijoiden paidassa

Viimeisimmät kommentit

    Arkistot

    • tammikuu 2021
    • marraskuu 2020
    • huhtikuu 2020
    • helmikuu 2020
    • heinäkuu 2019
    • kesäkuu 2019
    • huhtikuu 2019
    • maaliskuu 2019
    • tammikuu 2019
    • marraskuu 2018
    • lokakuu 2018
    • syyskuu 2018
    • elokuu 2018
    • toukokuu 2018
    • huhtikuu 2018
    • maaliskuu 2018
    • tammikuu 2018
    • marraskuu 2017
    • lokakuu 2017
    • syyskuu 2017
    • elokuu 2017
    • toukokuu 2017
    • huhtikuu 2017
    • maaliskuu 2017

    Espoolaisten kirjailijoiden asialla vuodesta 1969