Kosti Sironen: Espoon Kirjailijoiden paidassa

Runoilija Octavio Paz on sanonut ihmisellä olevan sekä yksin-  että seurassaolemisen tarve. Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa, mutta on kirjailijoillakin yhteenliittymisen tarve.

Erno Paasilinna kirjoitti erakkokirjailijoista, mutta myös epäkirjailijoista ja  yhdystoimintamehistä.

”Hyvä kirjailija on epäluotettava ja moraaliton. Hän ei ole solidaarinen”.

Noinkohan?

Kirjailijayhdistykset koettiin alkuun erityisen tärkeiksi nimenomaan maakunnissa. Suurimmat kustantamot ja virastot olivat ja ovat Helsingissä. Kirjailijat tunsivat tarvetta kokoontua ja pohtia asemaansa ja etujaan. Yhdistykset eivät olleet  varsinaista ammattiyhdistystoimintaa, mutta toivat mielekkyyttä, yhteenkuuluvuutta ja turvaa.

Espoossa tilanne on hieman toisin. Ollaan Helsingin kyljessä ja kaikki on lähellä. Monet kerrat mietin, mitä järkeä on toimia Espoon Kirjailijoissa. Uhosin: ”Mitä mieltä on olla kirjailijana Espoon Kirjailijoissa? Yhtä hyvin voit olla New Yorkissa tai Toivakassa. Omassa päässäsi olet koko ajan”. Oli kuitenkin tarve luoda Espoo-kuvaa ja oli tarve jakaa, kokea ja keskustella. Omaan paikkakuntaan kiintyy ajan mittaan.

Yhdistysten maassa Suomen Kirjailijaliitto kokosi vuonna 1963 kirjailijayhdistysten verkoston, joka toimi myös kirjailijayhdistysten neuvottelukuntana. Kuusi vuotta myöhemmin syntyivät mm. Lounais-Suomen Kirjailijat ry ja Espoon Kirjailijat ry, joiden kummankin puheenjohtajana olen toiminut. Olen ollut myös rivijäsenenä Pirkkalaiskirjailijoissa ja Uudenmaan Kirjoittajissa. Olin perustamassa harrastajakirjoittajayhdistys Limerikkiä Espooseen.

Kirjailijaliiton verkostoon kuuluu nykyään 34 yhdistystä.

Seudun näkyvimmät kirjailijat eivät aina ole olleet aktiivisimpia yhdistysihmisiä, vaikka Suomen vanhimman kirjailijalijayhdistyksen Pirkkalaiskirjailijoiden kokouksissa kuuntelin 70 -luvulla Väinö Linnan pitkiä ja perusteellisia puheenvuoroja. Toisaalta taas uusille kirjailijoille  yhdistystoiminta on luonut nostetta.

On tarve tulla kuulluksi, näkyväksi ja rakastetuksi.

Nykyään sosiaalisen ihmisen sanotaan menestyvän työelämässä. Ja että introvertti ei saa tarpeeksi tunnustusta. Kirjailija menestyy tekstillään. On  siinä muutakin.

Olen sosiaalinen erakko. Jo Turussa Lounais-Suomen Kirjailijoiden puheenjohtajana vuonna 1973 opin yhdistystoiminnan perusdynamiikkaa. Puheenjohtaja hankki jäseniä ja rahaa. Puheenjohtaja ideoi toimintaa yhdessä muiden kanssa. Lisäksi hänen tuli olla solidaarinen jäsenten poliittisille ajatuksille ja heidän edustamilleen kirjallisuudenlajeille.

Eri tavoin me silloiset nuoret pyrimme esille. Esikoisteokseni Tulevaisuudet ilmestyi Otavalta 1969. Samana vuonna perustettiin Lounais-Suomen Kirjailijat ry. Ja minä olin armeijasta lomalla lukemassa runojani TV:ssa Jaani Viherluodon Laajakulma -ohjelmassa. Monesta asiasta on jo 50 vuotta.

Hallinto ilman henkeä on kuollut ja rutikuiva. Henki ilman hallintoa on kaaosta mutta myös luovuutta. Hallituksen jäsenten erilaiset ominaisuudet tuovat liikkumatilaa ja pelivaraa.

Muutin Espooseen 1981. Olarin kappalaisena toimi jo aiemmin tuntemani liehuvahiuksinen tulisielu Jouko Lehtonen, joka heti pyysi minut Espoon Kirjailijoiden hallitukseen. Jouko oli puheenjohtajana. Enpä silloin tiennyt istuvani hallituksessa 33 vuotta vuoteen 2014.

Joukon kanssa hölkkäsimme ja lenkkisaunassa  ideoimme. Jouko vei kirjailijat tehtaisiin, kapakkaan ja kirkkoon. Kesällä ja syksyllä 1983 juoksin mm. Turun Ruissalon puolimaratonin ja Helsingissä Iltalehti-hölkän: T-paitani selkään oli painettu Espoon Kirjailjat ry – Esbo Författare rf. Kuin kaksinaisuuden merkiksi: sitoutumaton ja yhdessä, yksin ja seurassa.

Joukoa edeltänyt puheenjohtaja, upseeri ja herrasmies Antero Vuorio oli aktiivisesti vielä mukana ja kävimme kolmistaan Ruotsin ystävyyskaupunki Kristianstadissa lukemassa tekstejä. Anteron proosaa käänsimme ruotsiksi matkalla sanakirjankin avulla.

Kun Jouko Lehtonen muutti muualle, hän löysi seuraajakseen toimittaja-kirjailija Pentti Pirhosen, joka oli energinen suhdetoimintamies ja tarmonkimppu. Olin koko hänen puheenjohtajakautensa 1985-94  varapj:na. Yhteistoiminta sujui hyvin. Hankittiin sponsoreita ja ulkopuolinen tilitoimisto. Minun tehtäviini kuului myös jäsenhankinta ja olin usein kulttuuritoimistossa Hannele Krohnin luona siirtämässä tietoja kaupungille. Jäseniä oli enimmillään  liki sata. Karhusaaresta taisteltiin kirjailijoille työtiloja. Itse en halunnut työskennellä siellä vaan kotona, vaikka Helsingin Sanomat kirjoitti läänintaiteilija Sirosen haluavan Karhusaareen.

Puheenjohtaja tekee yhdistystyötä sivutöinään. Minun työni kirjallisuuden ohjaavana läänintaiteilijana ja kirjoittaja- ja kirjallisuuspiirien vetäjänä laajenivat ja sivusivat. Yhteen aikaan tuntui, että hallitus oli miltei entisten oppilaitteni valtaama sihteereitä myöten. Samaan aikaan Pirhonen painosti  yhdistyksessä kirjailijoden ammatillisuutta. Olimme näännyksissä työmääristä. Pirhonen julkaisi koko ajan omia teoksia. Muistan tapaamisen Pentin kanssa Tapiolan Stockmannin kahvilassa vain joitakin aikoja ennen hänen kuolemaansa. Hän taivutti  minua puheenjohtajaksi.

Olin burnoutin partaalla opetustoimieni vuoksi, mutta Pentti Pirhosen kuoltua katsoin velvollisuudekseni ottaaa vastaan puheenjohtajuuden  kahdeksi vuodeksi 1994-96. Tuolta kaudelta muistan mm. yhteydet sotaveteraaneihin ja muihin yhdistyksiin sekä naiskirjallisuuden esiintuomisen.

Espoon Kirjailijat oli yhdistyksenä mukana järjestämässä ja auttamassa yhdessä kirjoittajaoppilaitteni kanssa 50-vuotisjuhliani Villa Kivessä syyskuussa 1996.

Uusi tarmokas puheenjohtaja Katri Sarmavuori (nyk. Karasma) oli jo mukana. Ideanikkari Katri toimi puheenjohtajana 12 vuotta v. 1994–2006 ja hän keksi menestyksiksi osoittautuneita toimintoja kuten Glimsin kirjallisen kesäpäivän, Sellon runoillan ja monet muut. Tuo Glimsin kesäpäivä muistuttaa pienessä mittakaavassa Lahden Mukkulan kongressia ja Runomaratonia tai Oriveden Suvea. Muistan 35 -vuotisjuhlat Tapiolassa ja useita päiviä kestävän näyttelyn Kullttuurikeskuksen näyttelytilassa. Sellaisina hetkinä on kiitollinen yhteistyöstä. Joskus Katrin mylly pyöri niin tiuhaan, ettemme tahtoneet pysyä perässä. Olemme ikikiitollisia hänen toimittamistaan yhdistyksen kirjoista, joista jälkipolvetkin voivat lukea   toiminnasta milleniumin molemmin puolin.

Katria puheenjohtajina seurasivat liberaali maailmankansalainen Reima T.A. Luoto (toimitti 40 -vuotiskirjan Espoo, kirjailijoiden kaupunki), määrätietoinen ja sitkeä Pirjo Raitanen ja humanisti tutkijaälykkö Mikko Laakso. Nyt yhdistyksen hallintoon on saatu nuorempaa ja nimenomaan naisinnostusta Mari Pyyn johdolla. He kokevat uusia maailmoja ja yhdistyksen jatko näyttää olevan turvattu.

Olen kirjoittanut edellä paljon puheenjohtajista.

Ei pidä unohtaa muita hallituksen jäseniä, toimihenkilöitä ja rivijäseniä, jotka ovat antaneet yhdistykselle huikean panoksen ja joiden kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä Espoon Kirjailijoissa. Mainitsen muutamia: Pekka Kinnari, Kalevi Ahoniemi, Lauri Kaarto, Seppo  Porvali, Leila Tuure, Raimo Suikkari, Aaro Vakkuri, Mervi Tammi, Rakel Hyvärinen, Keijo Immonen, Liisa Immonen, Eino Jäppinen, Kari Vaijärvi, Kirsi Aropaltio, Claes Andersson, Bo Carpelan, Arto Paasilinna, Matti Paloheimo, Kaija ja Jukka Pakkanen, Inkeri Kilpinen, Anna-Liisa Lehtonen, Eeva Kilpi, Matti Uusitalo, Eila Jaatinen, Martti Sinerma, Tauno Yliruusi, Aino Malinen (Eerikäinen), Marja Haapio, Riitta Hurme, Reijo Ikäheimonen, Uolevi Itkonen, Anu Jaantila, Raimo O. Kojo, Raisa Lardot, Pekka Piirto, Kaisa Raittila, Lasse Reijomaa, Pirjo Rissanen, Lumikki Tammi, Osmo Visuri, Tapio Kuosma, Jorma Heikkilä, Mikko Makkonen, Kaija Petäjä-Haikkola, Kaarina Kolu, Leena Lehtolainen, Kari Loimu, Fredrik Therman, Tuija Lehtinen, Anssi Rapo, Manu Paajanen, Leena Laulajanen, Helena Reuna, Tyyne Martikainen, Mervi Tammi, Sointu Angervo, Ritva Laine, Timo Hilden, Viola Elo, Tuija Kuha, Raimo Suikkari, Viktor Kärki, Raija-Liisa Viirret, Marketta Palomäki, Johanna Venho, Anna Maria Mäki, Sinikka Paavilainen, Joonas Konstig, Pekka Raitanen, Seija Vilen (Helander), Elina Pulli, Riika-Maria Helle, Ilkka Auer ym.

Sihteereistä muistan ainakin Eeva Ehrstedtin, Marjut Popelkan, Mirja Karjalaisen, Marjatta Kraatilan, Raimo Suikkarin, Ritva Laineen ja Tuija Kuhan.

Kiitos.

Älä loukkaannu, jos nimesi ei ole listassa.

Toivon, että moni pukee vielä Espoon Kirjailijoiden paidan päälleen.  Edes virtuaalisen.

”Kirjat toivat minut kaikkien elävien ihmisten yhteyteen tai kerran eläneiden yhteyteen” (James Baldwin)

”Kirja on taskuun  mahtuva puutarha” (arabialainen sananlasku)

Valikko